Reaalitalouden jyrkkä heikentyminen vaikutti laajalti yrityselämään ja yhteiskunnalliseen kehitykseen niin kotimaassa kuin globaalisti. Taantuma synkensi voimakkaasti myös oman toimialamme näkymiä. Pitkään positiivisena jatkunut taloudellinen vire tyrehtyi äkillisesti, ja liikkeenjohdon keskeiseksi teemaksi nousi hiipuvan kysynnän vaatima toiminnan sopeutus.
Vallitsevassa taloustilanteessa korostuu määrätietoinen ja vastuullinen omistamisen rooli. Onvestissa tämä näkyy arvojemme mukaisena johtamisena ja toimintana – rakentuen pitkäjänteisyydelle, vastuullisuudelle sekä kehittämiselle. Nämä arvot ovat jalostuneet kivijalaksi perheyhtiömme neljän sukupolven aikana laajentuneen ja kansainvälistyneen liiketoiminnan turvaamisessa. Ne kuvaavat myös valmiuttamme reagoida liike-elämän jatkuvaan muutokseen. Pitkäjänteisyyden takeena on konsernin vakavaraisuudesta huolehtiminen, jossa olemme onnistuneet erinomaisesti markkinoiden heikosta kehityksestä huolimatta. Vastuullisuus konkretisoituu vahvoina toimintaa ohjaavina eettisinä periaatteina ulottuen yrityksen yhteiskunnallisen vastuun kantamiseen. Kehittämisellä on mielestäni erityinen painoarvo nykyisessä taloussuhdanteessa. Menestyksekkään liiketoiminnan keskeisenä pääomana on riittävät voimavarat, halu ja uskallus uusien asioiden omaksumiseen toimintaedellytysten varmistamiseksi myös tulevaisuudessa. Nämä luovat myös vankan perustan kumppaneidemme arvostuksen ja luottamuksen ansaitsemisessa.
Vuonna 2009 konsernimme keskeisten markkina-alueiden kehitys oli negatiivista ja vuosi osoittautui kokonaisuutena ennakoituakin vaikeammaksi. Maailmantalouden taantuma vaikutti voimakkaasti Onnisen liiketoimintaan kaikissa toimintamaissa. Aren tulos jäi kokonaisuutena tarkasteltuna epätyydyttäväksi, joskin Aren teollisuuspalveluissa ja kansainvälisessä toiminnassa tuloskehitys oli vahvaa. Sijoitusmarkkinoiden positiivinen kehitys ja onnistuminen sijoitusvarallisuuden allokoinnissa tuki konsernin selviämistä vaikeasta vuodesta suhteellisen pienin kolhuin. Kiinteistötoiminnassa saatoimme suunnitellusti valmiiksi mittavan Hattulan teräspalvelukeskuksen rakennuttamisen, ja tuloskehitys jatkui positiivisena. Konsernissa jatkettiin myös määrätietoisesti tuote- ja palvelutarjonnan täydentämistä erityisesti energiatehokkaiden ratkaisujen osalta sekä liiketoimintojen toiminnanohjausjärjestelmien uudistamista.
Haluan välittää lämpimät kiitokseni omasta ja muiden omistajien puolesta kaikille asiakkaillemme, toimittajillemme ja muille yhteistyökumppaneillemme antamastanne luottamuksesta näinä haasteellisina aikoina – vuonna 2010 rakennamme yhdessä parempaa tulevaisuutta. Kiitoksia myös koko konsernin henkilökunnalle tinkimättömästä työpanoksesta vaikeiden aikojen keskellä.
Vantaa 25.3.2010
Maarit Toivanen-Koivisto